maanantai 25. helmikuuta 2013

Pirkka chicken thai peanut

Lounaseväänä Pirkan Chicken thai peanut pakasteannos. Jälleen varoituksen sana; kurkkaa kannen alle, ennen kun tuikkaat paketin mikroon. Muuten saattaa olla, että saat syväsulatettua pähkinää ja maustetta.


Kuutio nuodattaa perusthaikuution elementtejä; pohjalta löytyykin riisin sijasta nuudeleita, ja välipohjassa on soossi.

Sulatuksen jälkeen osa nuudeleistani oli jotenkin "mikrokärventynyt/klimppiintynyt" pohjalle, joka ei sikäli haitannut, koska dumppasin klimpin pohjalta pois, ja vedin siis vähemmän hiilaria kitusiin, josta linjat kiittää. Nuudeleita oli siis aika reippaasti.


Kuva näyttää karulta, mutta nuudelisörsseli oli itse asiassa aika hyvää - jopa nuudelit maistuivat ihan hyviltä ja olivat irtonaisia (pohjan klimppiä lukuunottamatta) ottaen huomioon, että ne on ensin pakastettu ja sitten mikrokärvennetty.

Soossi oli hyvää ja hieman makeahkoa, ja vihannekset kivan rapsakoita. Mukana on thaikuutiomaisesti suurehkoja kananpaloja, josta plussaa. Päälle ripoteltavat mausteet olivat oikeastaan aika kivoja, chilijauheesta sai tulisuutta ja pähkinämurska toi tekstuuria, ja sopi hyvin annokseen.

Ei tämä ehkä niin suuri eineselämys kuitenkaan ole verrattuna riisipitoisiin thaikuutioihin, joista sitten kuitenkin ehkä pidän enemmän, mutta ei missään tapauksessa kurja näytös einesmaailmassa. Sopii rohkeille ja kokeilunhaluisille!

5 kommenttia:

  1. eih perkele ku tää on hyvä blogi :D

    pelasti mut viimeöiseltä liskodiskolta ja piti seuraa kun uni ei tullut. KIITOS!

    VastaaPoista
  2. Onpas täällä ollut hiljaista :( Etkö enää jatka blogikirjoittelua?

    VastaaPoista
  3. Koitan silloin tällöin jotain kirjoitella, kuolema ei vielä korjaa!

    VastaaPoista
  4. Ei oo muuten enää erikseen noita maustepusseja!

    VastaaPoista